perjantai, 9. joulukuuta 2011

Mulla menee hyvin (tai oikeastaan Vecnolla)

Parin viimepäivän aikana olen fiksaillut Vecnoa: tehnyt ulkoasusta sujuvamman ja korjaillut ulkoasusta joitakin puuttuvia kohtia, kuten esimerkiksi menun taustan. Otsikko- ja taustakuva vaihtui, jotta sivusto olisi hieman keveämmän ja valoisamman oloinen. Erityisen iloinen olen siitä, että sain vihdoinkin esittelysivun tehtyä: paikkaansapitävän historiikin (50-luvulla tekkejä todellakin vietiin teuraaksi suurin joukoin, how sad is that? :c) sekä tallin tärkeimpien henkilöiden esittelyn. Vaikka hevosia kilpailutankin omalla nimelläni, niin tallilla on silti tarinamaisesti jokin muu porukka kuin pelkkä Latu -ehkä joskus Vecnoonkin jaksaisi tallikirjaa kirjoittaa vaikkapa Efimin tai Polinan silmin.

Hevosrintamaltakin kuuluu hyvää: minun virtuaalihistoriani ensimmäinen KTK-I palkittu hevonen on nimittäin ahalteke-ori Safronov BHE. Ainoa harmistus on yhä se, ettei minulla ole Safille sopivaa pitkäsukuista tammaa, eikä vientiä ole tullut ulkopuolisillekaan tammoille. En tahtoisi Safin katoavan suvuista, se on miulle kuitenkin eräänlainen merkkipaalu, 80% turvin palkittu ori.
Kantakirjaan ovat myöskin päässeet tammat Irimli ja Zitrus VEC, molemmat nekin KTK-II sijoille. Irimlillä on VIP MVA Fn ja Zitrukselle anottavana Fn -hassua mutta toisaalta loistavaa, että meikän parhaiten menestyvät hevoset ovat juuri ahaltekejä. Rodun kasvattajien kesken ei kylläkään ole mitään sertihimoa, sillä tärkeintä on vain että suvut jatkuvat -mutta kaipa se edes pikkuinen plussa se kantakirjauslausunto ja/tai arvonimi on. Katsoo josko heittäydyn joskus niin kunnianhimoiseksi että YLAankin veisin... mutta katsoo nyt.
Lisäksi Azazdan sekä Dáirine ovat tällä hetkellä luokkavoittajia, joten innostuksella odotan josko ropsahtaisi noillekin ktk-serti. En tiedä mikä vimma miullon saada hevosia kantakirjaan -ehkä iski vain joku PKK-innostus nyt, kun järjestö on taas miun suosikkilistalla. 
Myöskin laukkapuolella asiat rullaavat, sillä molemmat juoksijat, Presta Karina ja Silva PA, ovat tasoltaan G1. Ne ovat molemmat ilmoitettu 12. päivä juostavaan Presta Trophyyn, joten pitäkäähän peukkuja Vecnolaisille. :)

Vecno on myöskin muuttanut -jälleen kerran- periaatteitaan. Talli ei nimittäin ole enään 100% tekesiittola, vaan sieltä löytyy muidenkin rotujen edustajia. Tämä johtuu siitä, että on niin monia kiinnostavia rotuja ja hevosia joita tekisi mieli ostaa, mutta niille ei ole paikkaa: Latun Talli on varsin täynnä, enkä yksärilistaanikaan viitsi venyttää loputtomiin...
Tällä hetkellä rimppakinttujen seassa pitääkin majaa jo aiemmin mainittu irlannincob-tamma Dáiríne sekä saddlebred-ori HWA Escaping The Nightmare, joka miun oli suorastaan pakko ostaa -kattokaa ny tuota väriä, raa raa olen aina halunnut yhdistelmävärisiä hevosia ja "Nino" on varsinainen malliesimerkki niistä. (Eikä tietenkään, missään tapauksessa, ollut taka-ajatuksena että orista saisi loistavan sulhon HWA Touch Of Insanitylle..-)

Tämä oli vähän tämmöinen sekava hehkutusviesti. Ensi kerralla sitten kunnon tekstiä.

0 kommenttia: