Erilaista kasvatusta

Olen aina ajatellut että kasvatustoiminta on aina sitä samaa, mutta tässä syksyn aikana olen huomannut mielenkiintoista jakaantumista: jotkin tallit kasvattavat suuria määriä hevosia kuukaudessa ja painottavat kasvattien määrään ja useiden sukujen pidentämiseen ja kasvattamiseen aika kiivaassakin tahdissa. Sitten taaskin toiset kasvattavat "laatuhevosia", aka vanhemmilla täytyy olla palkintoja ja sertejä ja arvonimiä yadda yadda ennen kuin siirtyvät siitokseen. Kolmansille syntyy kasvatteja harvemmin eikä pääpointtina ole niiden myyminen, vaan varsat ovat lähinnä omien tärkeiden hevosten jälkeläisiä -itseltäni esimerkkinä vaikkapa Chimaera MUST, joka on oman Acromantulani jälkeläinen ja teetetty lähinnä sitä varten ettei tarvitsisi Acromantulan verenperinnöstä luopua.

Itselleni ei ainakaan ykköstyyli sovi -sitä olen kokeillut, mutta silloin huomaan etten kiinny hevosiin ja toimintamuotoon ja koko homma vähän kuin lysähtää kasaan. Tällaisia kasvattajia kuitenkin tarvitaan varsinkin harvinaisempien rotujen kanssa -hyvinä esimerkkeinä vaikkapa Daydream ja Gin Ahaltek.
Olen tähän mennessä ollut aina ns. kolmostyypin kasvattaja -varsoja teetän vain itselleni tärkeillä ja merkittävillä hevosilla. Asiat ovat kuitenkin alkaneet muuttumaan, lienekö olen sitten vain niin kokeilunhaluinen... Alun perin ajattelin tehdä Vecnosta hyvin laatutietoisen kasvattajan, mutta loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen että teket ovat edelleen sen verran harvinainen rotu virtuaalimaailmassa, etten voi ainakaan 100% painottaa laatutietoiseen kasvatukseen. Minulle riittää se että vanhoja sukuja saadaan jatkumaan ja uusia kiinnostavia, tuntemattomia sukuja luotuja: sertit ja kantakirjaustulokset ovat toisarvoisia juttuja. (Tähän väliin pakko hehkuttaa että kyllä  nuo meikän rimpulat silti menestyy, Irimli on VIP MVA Fn ja kantakirjattu II-palkinnolla, Zitrus VEC ja Safronov BHE taaskin ovat menossa seuraavaan ktk-tilaisuuteen.)
Mutta uusin projektini, niinkin uusi että sivutkin saattavat vielä vähän kusta, Viikinkiratsut, tarjoaa miulle mahdollisuuden kokeilla tavoitteellisuutta. Issikkakasvattajia löytyy virtuaalimaailmasta enemmän kuin tekekasvattajia, joten en tunne tekeväni syntiä jos miulla kasvatteja ei synnykään niin usein. Haluan nimittäin että vanhemmilla on edes jotain palkintoa: arvonimeä, kantakirjauslausuntoa, laatuarvostelua, edes nipullinen sijoituksia ja voittoja. En tiedä miten tällainen kasvatustyyli miulle sopii ja miten kauan mie sitä jaksan, mutta sopiihan miun koittaa. Idea lähti siitä kun ajattelin Ionicin blogin juttua kasvatuksen periaatteista: "suku on käytännössä katsoen ainoa asia virtuaalihevosella jota tuleva ostaja ei voi muuttaa". Jotakuinkin noin sanottiin kun puolustettiin tasaisen suvun etuja, ja olen samaa mieltä: tasainen suku on miullekin aika tärkeä asia, en astuttaisi 1-polvista hevosta 5-polvisella. Entäpä jos sukuun panostaisi vielä enemmän, ja yrittäisi pitää huolen että suvussa olisi palkittuja hevosia ainakin edes omien karvakorvien osalta? Kasvatusperiaate sekin, ja haluan toden totta sitä kokeilla. En tiedä saanko nyt kamalan snobbarin maineen, mutta jos niin meinaa käydä niin haluan muistuttaa että Vecnossa on edelleenkin tekelinjojen jatkuvuus tärkeintä, ja Latun Tallissa olen taaskin "kolmoslinjan" kasvattaja -jos jokin tärkeä ja rakas hevonen alkaa olemaan toimintansa ehtoopuolella, niin siitä sitten varsa muistuttamaan olemassaolostaan, kiitos.


En nyt tiedä oliko tekstissäni päätä eikä häntää. Halusin vaan huomauttaa että hei, mie en oo niin kaavoihin kangistunu mitä luulette! :D