lauantai, 29. lokakuuta 2011

Kättä päälle, PKK

 Blogi on ollut nyt vähällä hiljaiselolla, lokakuu on mennyt kuin siivillä omissa jutuissa lennellessä ja virtuaalihevosille on liiennyt aikaa vain sen välttämättömimmän verran. Katsotaan josko marraskuussa ehtisi taas kirjoittelemaan enemmän, ettette ihan luulisi koko blogin kuolleen!

Heinäkuun lopussahan mie päätin että oon vihoitellut PKKlle sen verran kauan, että voisi olla aika katsoa onko laitoksen toiminta yhtään muuttunut. No, ei oikeastaan, mutta tuomarit ovat muuttuneet ainakin meikäläisen näkökulmasta avarakatseisemmiksi ja ymmärtävät enempi että ihmisillä voi ja pitääkin olla muista erottuvia piirtotyylejä -jotkut tekevät huiman realistisia ja tarkkoja, toiset palettiveitsimäisiä mutta yhä kaikki realistisia, toiset käyttävät linejä mutta kuva voi silti olla rodunmukainen, jankkaan sanaa realistinen, sekä yksityiskohtainen.
Myöskin miun entinen kiukuttelu ("Eiiiiiii, ei tuomari voi sanoa näin ja ei noin ja ei tuo oikeasti ole hyvä jne.") on annettu anteeksi, ja ihan hyväksytyt fiilarit leijuu nyt ilmassa. Iso peukku myöskin tuomareille, joista suurin osa vastaa nopeasti tuomarointipyyntöihin sekä lähettävät myöskin tulokset ajallaan! Asiaan on tosin lienee vaikuttanut se, ettei kommentit ole enää pakollisia -no, pääasia että tulokset tulevat.

Olen jaksanut jopa jankata näyttelyissä siihen tahtiin, että ktk-tilaisuuksiin olisi nytkin vietävää, arvonimihakemuksia jonossa ja sillein. Ei ole tullut tenkkapoota etteikö ns. uskaltaisi viedä näyttelyihin. Viime kuun tilaisuudessa palkittiinkin Fn Acromantula (KTK-III) sekä Fn Irimli (KTK-II), joista jälkimmäisellä on myöskin VIP MVA-hakemus käsiteltävänä. Jasnyltä ostamani aarre HWA Touch Of Insanity odottelee puolestaan FF eli Finest Foal-nimeä. Aika tyytyväinen oon tähänastiseen menestykseen, en ole koskaan ennen arvonimiä hakenut ja harvoin kantakirjaankaan hevoset päässeet.

Toivon sormet ja korvat ristissä että Safronov BHE saisi sen ktk-sertin, oon kiintynyt tähän poikaan hurjasti. :O

4 kommenttia:

AnneL kirjoitti...

Hienoa, jos PKK ei nykyjään aiheuta suurempia angsteja! =D Muu kuva-luokissahan pitää taas antaa samalliset arviot, jos jossain ei ole semmoisia annettu, pitääpäs viuhuttaa vähän ruoskaa. Arvonimihakemuksia jonossa, kääks.. ruoskinpa myös hieman itseäni.

Pkk:n säännöt on päivityksen alla, ja jos jotain erityisen kökköä ja korjattavaa löytyy, let me know!

Eetuperkele kirjoitti...

Ei aiheuta ei. :D Muut kuvat-luokista on kyllä arvioita tullut, mie vaan sitä tossa kirjotuksessa mietin että toisaalta se kehitti kun tuomarit myöskin kertoivat, mikä kuvassa mätti. Mutta eipä tuo nyt mitään, voi niitä arvioita kysellä muutenkin vain ihmisiltä. :>

Tällä hetkellä ei kyllä mun mieleen mitään tule. Mietin vain sitä että onko vielä sellainen asenne että piirretyt taustat on must? Mielessä kummittelee yhä se kun oma, valokuvamanipulaatiotaustalla ollut hevonen jätettiin jumboille "valokuvataustan vuoksi" ja täysin taustaton hevonen meni sen edelle? :"D Ainakin toivon että niitä valokuvataustojakin osattaisiin arvostaa nykyisin, ainakin vähintään silloin kun niiden muokkaukseen on selvästi käytetty aikaa. Tietty jos on vaan lätkästy hevonen jonkun valokuvan päälle eikä ole jaksattu mtn väritasapainoja tms pistää kohdillen, niin se on asia erikseen.

aksu kirjoitti...

Kiva että Latu on tullu takasten PKK:n pariin ^_^ (Mää oon täältä omasta kuplasta kattellut ja toivonut että palaat. Oon kauhian huono ihminen, kyylään aina vaan enkä koskaan saa sanaa suustani.)
Ja hyvä että ei tuu ahistuksia lafkasta enää. Ei tuu muuten mullekaan :P

Mun pitäis opetella arvioimaan hevosia taas sanallisesti, huomasin edellisen ktk-tilaisuuden tuloksia miettiessä että olisin arvioinut samaan tapaan kuin koiria.. "Pysty olkavarsi, erinomaiset takakulmaukset.."

Eetuperkele kirjoitti...

Aksu, oisit vaan tullu tönimään ja nykimään vaikka DAnkin kautta. :D Mieki kyl aikamoine himmari oon ollu, monta kertaa himotti tulla sulta kyselemään että mitäs mieltä oisitte jos palaisin piireihin mut enpäs sitten saanut miekää mitää aikasiks.

Haha :"D Mut joo, lyhytkin arvostelu auttaa jo paljon, yks lausekin, tyyliin "hyvä väritys" tai "sukupuolileimaton". Mut uskon että tuomarointeja on niin paljon ettei joka näyttelyyn vaan ehi/jaksa tehä arvosteluja.