lauantai 24. syyskuuta 2011

Villakoira nimeltä ratsastuskoulu ja kuinka pääsemme sen ytimeen

Latun Talli on ollut alusta asti ratsastuskoulu enemmällä tai vähemmällä toiminnalla. Silti koko kuusi ja puolivuotisen taipaleen aikana olen vasta nyt alkanut saamaan jutun jujusta kiinni.
Viime kuukausina olen nimittäin tajunnut, miten paljon kivempaa on ottaa rennosti pienen hevosmäärän kanssa kuin kilpailuttaa, ikäännyttää ja varsottaa tuhatta ja yhtä hevosta. Edelleen tällä hetkellä kaikki tallin tuntihevoset ovat tammoja, mutta kasvatustoiminta on kutistunut hurjan paljon: tällä hetkellä miua kismittää se että on niinkin paljon (Ja minä sanon tämän!) kuin kolme varsaa tuloillaan: ensi viikon lopulla olisi fwb-varsan laskettu aika, marraskuulle olisi syntymässä toinen fwb ja sitä ennen PRE-tilari. Yleensä olisin innoissani tilareista, mutta tällä hetkellä kun yritän pitää varsamäärän pienenä niin... sama juttu myöhemmin syntyvän puokin kanssa, en vain osannut vastustaa tätä oria ja pakkohan siitä on varsa saada. Nyt kuitenkin jo harkitsen että varsulaisen myisin mikäli tosi hyvä koti löytyy, sillä en halua tallin täyttyvän liikaa.

Niin, toinen merkittävä seikka valaistumisessani on se että talli tosiaan voi täyttyä. Tähän mennessä olen jättänyt tallin pohjapiirroksen tekemättä, koska en halua rajata hevosmäärää. Nyt kuitenkin sen uskalsin tehdä, ja veikkaanpa että muutkin kuin minä ovat iloisia uudesta asenteestani: en hamstraa hevosia, keskityn niihin mitä minulla on ja näin kliseesti sanottuna annan niille hyvän pikseliponin elämän ilman ylikisausta ja ylivarsottamista. Sen sijaan hevoset saavat paljon huomiota hoitajiltaan ja miulta monien kuvien ja tarinoiden kautta. Toisaalta "kiinnyn, huolehdin, rakastan"-periaate tarkoittaa myöskin sitä että ne hevoset joihin ei vain yksinkertaisesti osaa kiintyä, myydään. Raakaa, mutta minua inhottaa ja surettaa jos sivuilla pyörii jokin hevonen jolle en vain löydä aikaa ja kiinnostusta -parempi antaa sellaiseen kotiin, jossa siitä huolehdittaisiin ja jossa se pääsisi ansaitsemaansa valokeilaan!

Harkitsin myöskin pienen sarjakuvan tai graphic novellin tekemistä Latun Tallista. Se jos mikä tekisi tallista entistäkin tiiviimmän ja henkilöistä/hevosista moniulotteisempia. Mitäs tykkäisitte? Laitoin kyselynkin tuohon sivuun, että tiedän tykkäisittekö.

Ei meitä sokerista oo tehty!


Ps. Kiitos kaikille äänestäjille kolmannesta sijasta VRLn tallirankingissa! Love ya guys 8)

Ei kommentteja: