keskiviikko, 27. heinäkuuta 2011

Mistä on hyvä kasvatustoiminta lähtöisin

wA-t N's Lolita Love pikkupenskana.
Tästä voidaan toki olla montaa eri mieltä, mutta olen pohtinut tätä itse (kyllä, kesälomaani ei sisälly melkeinpä muuta elämää kuin virtuaalihevoset? No jaa, saanpahan ainakin jotain luovaa aikaiseksi) ja haluan nyt tuumia asiaa blogissanikin, jotta saisin valotettua teille hiukan omia näkemyksiäni sekä ehkä annettua joillekin hyödyllisiä älynväläyksiäkin.

Virtuaalihevosia on kasvatettu aivan alkuajoista saakka, ja minusta on tärkeää säilyttää vanhoja linjoja -kunhan ei vain mennä liiallisuuksiin. Käytän nyt pakinassani esimerkkeinä tekkejä, joiden "vanhoihin ja hienoihin" nimiin kuuluu Haldi, Maestro, Mr. Jones jne, laskisinpa myöskin Willem BRAn suvun (i. Jambantroe e. May Iacint) mukaan kun tällä hetkellä se ärsyttää minua putkahtelemalla jokaisen teken sukutauluissa. Okei, hienoa, mutta mikäli pitkäsukuisten hevosten sukutaulut pyörii vain tiettyjen nimien aloittamina, niin minusta esimerkiksi tuntuu tällä hetkellä jopa ylitsepääsemättömältä saada 6-polvista tekekasvattia, jonka suvussa ei olisi lainkaan sukusiitosta. Kun jokaisessa suvussa pörähtää se Willem BRA tai Grannuke tai Gara-Polat, niin loppujen lopuksi suvut lopahtaa ja lopulta ehkä katoaa. Ehkä se sukusiitos ei tapa, jos samat nimet esiintyy siellä kuudennessa polvessa, mutta jos ne toistuu parikin kertaa uudestaan niin siinä vaiheessa ainakin miulla alkaa hälytyskellot soida, enkä taitaisi olla ainoakaan.

Siksi miusta tuntuu tärkeältä, että tuo itse myöskin evm-hevosia ja hyödyntää toisten tuomien tuontien kasvatteja. Näin saadaan pikkuhiljaa luotua itse uusia sukuja, joissa ei välttämättä ehkä ennen 4. tai 5. polven syntymistä vilahda kertaakaan massanimiä. Tämä tietenkin tarkoittaa, että tuonteja pitää tuoda rutkasti -siitä lienee johtuu, että jotakin harvinaista rotua kasvattavat söpöt pikkutallit eivät pysy kauaa pystyssä: pitäisi olla joko suurtalli jotta saisi aivan uusia, suuria sukuja luotua, tai sitten valita sellainen rotu jota kasvattaisi muutkin ihmiset. Tässä mielessä ahalteket ovat oiva valinta -en toki yritä aivopestä ketään ostamaan tekejä, krhmjooköh ;>-, se on suht' harvinainen rotu mutta sille löytyy vankat kannattajansa, esimerkkeinä nyt vaikka Gin Ahaltek, Presta Racing Center, Knoxdale, unohtamatta toki omaa Vecno Studiani.

Käytän ja tulen käyttämään tulevaisuudessakin Prestan ja Knoxdalen apuja kasvatuksessa oreja lainaillen ja kasvatteja ostaen/myyden. Ja arvatkaas miksi? Koska Tuire ja Disa ovat tuoneet evm-hevosia reilusti, ja tuovat niitä aina vain lisää ja lisää -uusia sukuja siis syntyy minun pienen piirini mittakaavassa siis varsin tiheään tahtiin, ja tietenkin hyödynnän asiaa oman kasvatustyöni kanssa. Tällä hetkellä minulla on "projektina" luoda suvultaan 5-polvinen teketamma, jolla olisi eri nimet kuin Safronovin suvussa. Oli hiukan hätäistä ostaa suvultaan 5-polvinen hevonen näin alkuvaiheissa omaa kasvatustyötäni, mutta pakko on myöntää että hullaannuin täysin Safronovin isään Immortelle Spyridoniin, ja totta kai minun oli saatava sen orivarsa itselleni. Asetin siis itselleni riman aika korkealle jo näin alkuun, mutta uskon että muiden kasvattajien avulla pääsen tavoitteeseeni. Unelmana on, että joskus törmäisitte vielä Vecnon kasvattiin, jolla olisi yli 8-polvea sukua... Vaikeaa, muttei mahdotonta!
 
Loppuun pieni pyyntö jokaiselle virtuaaliteken omistajalle: Vaikka se kiinnostus siihen hevoseen lopahtaisi, niin älkää pliis, PLIIS, poistako sivuja netistä, sillä saattaa hyvinkin olla joku kasvattaja -köhköhmeikä- tulee ruinaamaan hevosesta varsaa. Kyllä, myöskin siitä kuvattomasta, kisaamattomasta raakista jonka unohdit pölyttymään nurkkaan heti kun sen hankit -kaikesta mitättömyydestään huolimatta se saattaa olla juuri se hevonen, joka auttaa uusia sukuja syntymään ja samalla myös vanhoja, varjeltavana olevia sukuja pysymään hengissä!

Toivottavasti kukaan sai tekstistäni selvää, olen hirmu väsy tultuani juuri Tallinnan humusta ja humpasta. Siinä se onkin että autossa kotimatkalla ehti miettimään tätäkin asiaa aika pirun tarkkaan. Ja ei, älkää huoliko, en ollut kuskina joten pystyin vapaasti antaa ajatusten lillua virtuaaliasioissa. :D

2 kommenttia:

Virginia kirjoitti...

Se on Master! Ja Mrs Jones!
Mutta joo, tekkeihin ja niiden sukuihin. Linjasiitosta on pakko käyttää, jos aikoo jalostaa noita vanhoja linjoja eteenpäin. Mistään ei yksinkertaisesti löydy pitkäsukuista, erisukuista hevosta, jolla ei olisi ne samat vanhat nimet suvussa siellä 5. polvessa tai kauempana. Ikävä kyllä silloin kasvatuksen alkuaikoina eikä myöhemminkään ole keksitty tarpeeksi suvuttomia hevosia, koska niitä olisi pitänyt keksiä tuhansia. Sama juttu se on kaikilla roduilla, joita jalostetaan yhtä kauan kuin tekkejä ja yhtä pitkäsukuisina kuin meidän teket.

Kuten sanoit, kantahevosia pitäisi olla mielettömästi, 8 hevosta tarvitaan siihen että saadaan aikaan hevonen, jolla on kolmipolvinen suku. 16 hevosta tarvitaan siihen että on kaksi kolmipolvista, erisukuista hevosta. 32 siihen että saadaan neljän sukupolven hevosia ja niin edelleen. Virtuaalisen jalostuksen "vähän mutta laadukasta"-ajatteluun tämä ei sovi ja toisaalta harva näkee asiakseen keksiä tolkuttomasti suvuttomia hevosia, koska sitä kasvatustoimintaa ei ajatella ensi kuukautta pidemmälle. En minäkään ajatellut silloin vuonna 2002...

(huomautuksena muuten että geocities.com/kadonneet/hevoset.html sivu on nykyään tuo tekke.freeserverhost.com/hevoset.html, viitaten Safronovin sukutauluun)

Chao kirjoitti...

Samojen nimien esiintymistä sukutauluissa on huomattavissa runsasti myös hannovereilla. Nykyään onneksi jo vähän vähemmän, kun kasvattajia on tullut enemmän.

Mutta jota esim. Domiroa, Lenzingeriä, ym. saataisiin jatkettua suvullisesti, niin täytyy hannojenkin kanssa pientä linjasiitosta alkaa harrastamaan. Itse kyllä yritän kovasti saada aikaan evm-polleistani edes yhden 3-polvisen kaakkimuksen, mutta laiskuus se on joka jyllää. ;DD

Eli siis mitäköhän yrittäisin sanoa? No vaikka että Virginian kanssa olen täysin samoilla linjoilla, tänkjyy.