maanantai 9. marraskuuta 2009

Laiskat ihmiset

Selailin Oravanpyörän tulevien näyttelyiden osallistujalistaa, ja olin iloinen kun huomasin sieltä pongahtavan nimen Gde Tsveta VEC -ainahan se sydäntä lämmittää törmätä omiin kasvatteihinsa kilpailuissa.

Mutta voi Tsveta parkaa, taitaa tulla hylkäys näissä näyttelyissä!
Tiedot eivät pidä nimittäin yhtään paikkaansa. Onko omistaja oikeasti ollut niin laiska, että ei ole jaksanut edes kirjoittaa tamman uusia sivuja loppuun? Sivuillahan törröttää selvästi toisen virtuaalieläimen tiedot! Ei, Tsveta ei ole kimo. Ei, sen kasvattaja ei todekkallakaan ole JennaL ja Saara, Ronetté (lopettanut) (Nyt näin punaista), ei, Tsvetaa ei kutsuta Pollyksi eikä luonnekuvaus takuulla ole sen oma. Vanhemmat on kuitenkin jaksettu merkitä sivun loppuun, samoin kuin sivun alusta löytyy että on ahalteke, on kuva ja nimi. Ja siihen loppui oikeat tiedot.

Aivan kuten tämä ei olisi jo saanut minua parahtamaan ihmetyksestä siitä kohtaan, että hevonen pitää ilmoittaa näyttelyihin ennen kuin sivut nähtävästi ovat edes kokonaan valmiit, niin katsokaa ikääntymistä:


ANI (Ansakujanikääntyminen), on ikääntyinen, jolla kaikki tallin hevoset
ikääntyvät. Puoli IRL vuotta = 1 URL vuosi



Mutta sivuilla lukee että ikä 14-vuotias. Ftw? Menipäs seitsemän vuotta vauhdikkaasti. Onko tässäkin virheelliset tiedot, vaikka syntymäaika onkin oikein? Vai ollaanko sitä niin hätähousuja ettei malteta odottaa hevosten ikääntymistä? Mutta ei silti jakseta edes hevosen sivuja tehdä loppuun?


Voinko muuta sanoa kuin että huOh. Mikäli Tsvetan omistaja tämän lukee, niin ryhdistäydy! Niskasta kiinni vaan! Ei se niin raskasta voi olla, yhden virtuaalihepan sivujen loppuunpäivitys...

Ei kommentteja: