lauantai 21. maaliskuuta 2009

Hiiohoi, maata näkyvissä

Arvatkaas mitä. Sarjamme "Näin Latu selittelee poissaolojaan" jatkuu taas.
Moni on varmasti miettinyt, miksi tallini ovat olleet niin hiljaisia. Miksi blogi on kuollut. Miksi tuomarointeja ei ropise. Miksi sähköposteihin ei vastata. Miksi normaalisti niin 'mikä-on-elämä-voiko-sen-ladata-netistä' -nolife Latupatua ei ole nähty mesessä häiritsemässä kunnon ihmisiä. Miksi Deviantart-tilini on päivittymätön. Miksi en ole pitänyt huolta roolipeleistäni enkä ole pelannut niissä. Ja miksi, miksi olen ollut niin täydellinen pissapää etten ole voinut edes ilmoittaa olemassaolostani?
Yksinkertainen syy on se, etten ole viitsinyt. Itse asiassa jos tarkkoja ollaan, makasin vain sängyllä, join kahvia, kävin tallilla hoitamassa IRL-polleni ja tulin takaisin makaamaan sängylleni. Voi kuulostaa todella kliseeltä tai teiniltä, mutta siipi on ollut niin maassa henkilökohtaisista syistä, että sitten helmikuun en ole ole viitsinyt korvaani lopsauttaakaan. Päätelkööt muut siitä mitä haluavat, mutta itse tiedän että se oli minunlaiselleni herkälle pikkunaiselle aika kova paikka. Lääkkeitä meni ja menee edelleen, itkettää joka pikku asia, ei ole voimaa aloittaa mitään asioita mitä olen suunnitellut. Synttärikisatkin olisi pitänyt järkätä Nathifassa tai Nuuhkussa, IRL-issikkaani olisin voinut ryhtyä taas treenaamaan töltin osalta (koska salainen ultimate-haaveeni on ollut päästä kisaamaan sillä askellajeissa), mutta ei. Mieluummin masistelin ja kieriskelin omassa epätoivossa, yritin päästä pois siitä tilasta mutta yllättäen -tadaa, siihenkään ei löytynyt voimaa.

Mutta kevätaurinko on saanut meikän heräämään. Lupaan, lupaan, että edes yritän saada itseni piristymään. Ajattelin, että illalla kun tulen tallilta, voisin vaikka lukea sähköpostit ja vastata niihin. Sitten ehkä huomenna voisi päivittää tallien sivut. Minähän en anna yhden tyypillisen suomalaismasennuksen minua lannistaa!

En sano, ettäkö tämä olisi viimeinen kerta kun ns. vajoan, ja oikeastaan voin sanoa että takapakkia tulee ja joskus nettiminäni kuolee taas hetkeksi. Mutta olkoon se lohdun sanoina, että aina lupaan tulla takaisin. Kyllä se valo paistaa risukasaakin.

2 kommenttia:

S kirjoitti...

Täytyy nyt täällä kysyä kun ei löytynyt sähköpostiosoitetta eikä foorumille voi kirjoittaa rekisteröitymättä, että onko kuolleella arabitammalla SDR Delicado Magnatalla minkäänlaisia muistosivuja? Kasailen näet tässä sen pojanpojan sukutaulua. Jos sivuja ei ole, niin onko edes missään ylhäällä tamman säkäkorkeus ja väri?

Latu kirjoitti...

Sivuja ei taida olla jäljellä, mutta sen muistan että tamma oli punarautias. :)