Tuntuu siltä, että tänä vuonna Nuuhkun hackneyponikasvatus on junnannut paikoillaan. Kasvatteja on toki syntynyt roimasti ja onpahan niitä päätynyt Kerpallekkin, jonka uskon olevan tärkeä ihminen virtuaalisten hackneyponien suhteen.
Mutta jotenkin vain se on nyt näin. Viime vuonna kun aloittelin hackneyponien kasvatusta, niin niissä parissa kuukaudessa tapahtui varmasti merkittävämpiä asioita kuin tämän vuoden loppupuolella yhteensä.
Nyt minun onkin parempi ottaa itseäni niskasta kiinni. Fixfax Jesus Zero astuu uuden, mukavanoloisen tamman Neon Hazardin ja Humorist of Radon N's Xhutlung Aeron. Viimeiseksi mainitulla on epätasainen suku, mutta annan sen itselleni anteeksi epätoivoisen kasvatuksen nimeen. (epätoivoinen kasvatus ei ikinä ole hyväksi)
On ollut kuitenkin erittäin mukava huomata, että hackneyponit ovat menneet yllättävän hyvin kaupaksi. Hevoset.comissa ne menevät yleensä alle kolmen päivän, ja kun Harvinaisten Rotujen Ystävien foorumille laittaa myynti-ilmoituksen niin pian on poneilla koti.
Ehkä suurin jumi tässä kasvatuksessa onkin se, että olen laittanut kasvatteja liikaa maailmalle? Ei, ei se ole ehkä, se on täyttä totta. Tänä vuonna syntyi yhteensä 12 hackneyponia, ja niistä vaivaiset neljä jäivät kotiin -ja niistäkin kaikilla on samoja nimiä suvuissa. Aarght. Eli suoraan sanottuna vuoden kasvatustoiminta on mennyt hukkaan, vaikka se suurensikin kantaa. Voi jumansviida!
Uuden vuoden lupaus: Lupaan ostaa Nuuhkuun lisää hackneyponeja, suvuttomia ja suvullisia. Ostan niin paljon että niistä saa luotua monipuolisia sukuja niin ettei kasvatteihini tulisi pahaa sukusiitosta, ja linjasiitoskin vain rajoitettua. Ja jätän itselleni paljon, paljon enemmän kasvatteja.
Vahtikaa minua, jos kasvatus vähänkin hyytyy niin tulkaa lyömään kengällä päähän. Kiitos
tiistai, 30. joulukuuta 2008
sunnuntai, 28. joulukuuta 2008
Photobucket
Vihaa minua. Siis Photobucket nimittäin.
Tai no, itse asiassa se taitaa vihata kaikkia. Jostakaan syystä osoitteeseen http://www.photobucket.com/ ei pääse, ei meinaa millään ladata. ja mikä kamalinta, Photobucketissa majailevat kuvat eivät toimi. Ei niin mikään, ei minun talleilla, ei näytä toimivan muillakaan talleilla ja olen sekaisin ja tuskastunut.
Toivon erittäin, erittäin kovasti että tämä on vain väliaikaista, ja kun huomenna avaan koneen niin kuvat taas näkyvät.
Olisi vain pitänyt laittaa kaikki kuvat oman osoitteen alle...
//No niin, paniikkiin ei ole aihetta, toimiihan se nyt aamulla. Huokaus. Olen koneeni orja...

Tunnisteet:
valittaminen
| Mitä mieltä? |
perjantai, 26. joulukuuta 2008
On se niin vaikeaa
Olen ottanut itseni nyt kunnon rääkkiin, ja pakotan nykyisin itseni rekisteröimään kaikki Nathifan hevoset.
Se, hyvät kanssaeläjät, on osoittautunut erittäin hermoraastavaksi, aikaasyöväksi operaatioksi. Viidestä hevosesta vain yksi hyväksyttiin, nimittäin.
Kaksi mokaa ihan selviä, toisessa olin unohtanut täyttää kasvattaja-kohdan ja toisessa olin mokaillut syntymäpäivän kanssa. Mutta loput sitten: No, "Hylkäyssyy: Hakemuksen sukutaulussa virhe."
Mietin että miten niin virhe. Miksi virhe. Ei virheeksi kai lasketa sitä, jos toisella vanhemmista ei ole VH-numeroa, sittenhän ei voi laittaa toisellekaan sitä. Onko virhe sitten se, että nimen lopussa on ylimääräinen välilyönti? Nimet kun nimittäin kopioin suoraan hevosten omilta sivuilta, kun noilla arabeilla nimet ovat... no, aika jänniä. Niin että tämä nyt jäi vaivaamaan minua, kun en tiedä että mitä tässä nyt pitäisi tehdä että homma menisi oikein.
Vai jätänkö kokonaan rekisteröimättä. Äh. Miten tästä on tullut nykyisin näin pilkunviilausta ja hankalaa...

keskiviikko, 17. joulukuuta 2008
Ruunaralli
Törmäsin Konilan foorumilla mahdottoman ihanaan talliin: Ruunaralliin!
Suoraan sanottuna olin aivan fantastisen haltioitunut: Ooh, joku jaksaa keskittyä ihan vain ruuniin. Niiltähän ei jälkikasvua heru, mutta niilläpäs voikin sitten keskittyä kisaamiseen ja "mukavaan yhdessäoloon", mikä virtuaalihevosilla kai tarkoittaa lähinnä päiväkirjamerkintöjä ja näin pois päin. Mutta eihän se huono asia ole.
Ulkoasu on minusta jännä, eikä minua häiritse lainkaan se että se pomppaa vasempaan laitaan... johtuneeko kyllä siitä, että minähän se aina istun vinossa näyttöön nähden. Mutta niinkuin sitä sanotaan niin whatever, olen tyytyväinen kun minä tykkään paikasta ja muiden mielipiteistä ei sitten väliä.
Onnea ja menestystä Ruunarallille, toivottavasti se tulee pyörimään vielä pitkään kuvioissa! Ja todella ihailtavaa on myöskin IRL- ikääntyminen, en usko että kovinkaan monella virtuaaliharrastajalla on pitkäjänteisyyttä pitää tallissaan IRL-ikääntyviä ruunia... kuten valitettavasti minullakaan ei ole.
Avenirille tsemppiä ihanien ruunanrupsukoittensa kanssa! :)

tallit
| Mitä mieltä? |
tiistai, 16. joulukuuta 2008
Missä viipyvät
Missä viipyvät tulokset Salon du Cheval 2008:sta?
Kidun täällä. Tahdon tietää, kuinka Nathifan hevosille + Nuuhku's Chinatownille kävi. :(
No niin, anteeksi tämä varsin irtonainen valitusviesti. Piti vain pistää johonkin että hei, Latu kärsii täällä näin koska ei omista muuta elämää kuin virtuaalisen. Moi vaan.

arabianhevoset
| Mitä mieltä? |
perjantai, 12. joulukuuta 2008
Hypin pitkin seiniä
Koska olen niin iloissani.
Kuvitelkaas. Kilpuutan vain kahta hevosta laukoissa, Serebro Saraa ja tuon isää Belyj Feniksiä (joka tulee kuukauden kuluttua ulkopuolisillekin tammoille avoimeksi ;) siinä missä osa pyörittää hillittömästi hevosia lähdöissä. Ja silti minulle on osunut se suurin nallekarkki käpälään... nuo kaksi nimittäin kahmivat lähdöistään edelleen ensimmäistä ja toista sijaa. Tosin Sara Sara, minkä teit, taas kerran se jäi himpun verran hitaammaksi Opera Saragossa HR:ää, jolloin tuli taas se toinen sija... onko cremellon tammani kohtalo pyöriä uransa loppuun asti allowance-lähdöissä? Huokaus.
Belyj Feniks sen sijaan on oikea mamman kultapoju, nykäisi kotiin 200 000 v€ voittaen G1 lähtönsä. Nyt se siis palautuu jälleen G3- lähtöihin ja lähtee siitä taas kipuamaan huippua kohti niin pitkälle kuin ikä sallii. Orihan on jo viittä vaille kisauransa ohi (täyttää pian kahdeksan), mutta yritän korvat ja silmät ja varpaat ja sormet ristissä saada tästä "Valkeasta Feeniksistä" miljönäärin. Se olisikin jo kova suoritus VHK-ikääntyvältä hevoselta, tai ainakin minun kisaamanani...

Kisatulokset
| Mitä mieltä? |
keskiviikko, 10. joulukuuta 2008
Kohteliaisuutta, kiitos?
Törmäsinpäs harvinaisen törkeään Error-sivuun tutkittuani muuan hevosen sukutaulua. Katso vaikka itse.
Ehkä tämä on jakkuliina.orgin (org on muuten järjestöille tarkoitettu loppupääte, ainakin mitä itse isältäni olen kuullut ja ...oliko Ionicin blogistakin luin) ylläpitäjän mielestä erittäin hauska juttu, mutta minua ei naurata yhtään! Ei ollut hauska törmätä Error- sivuun, jossa käsketään "alkamaan vetää täältä".
Enpä tule toista kertaa jakkuliina.orgin sivuilla, kun näin ihastuttavasti vierailijat otetaan vastaan epäkohteliaisuuksin. Sivun taustaväri ei edes ole sama kuvien taustavärin kanssa, mikä saa sivun näyttämään lähinnä tökeröltä.
Way to go sinä kuka nyt kyseistä sivustoa hallitsetkaan.
//Editto, tässähän se Ginin kirjoittama merkintä samasta aiheesta on. Olinkin ihan varma, etten ole ainoa kuka on kyseisestä sivusta kitissyt...

kohteliaisuus,
valittaminen
| Mitä mieltä? |
Kasvatus ja ikääntyminen ja kaikki
Nyt on minulla mennyt sielunterveyden sukset ristiin. Tahtoisin kovasti tihentää kasvatustoimintaa Nathifassa heti alkuun, ja tässä joulukuun lopussa onkin tulossa rysäys arabikasvatteja (Jos et näe kuin kaksi astutussuunnitelmaa niin en ole vielä päivittänyt), mutta kun ongelma on siinä että olen tätä nykynuorisoa. Kaikki tänne mulle heti nyt- asenne.
Voisin tietty lyhentää kantoaikaa, mutta tuntuu että petän oman lupaukseni silloin. Lisäksi olen lukenut mm. Kerpan blogista, että ihmiset eivät katso hyvällä jos menee sorkkimaan ikääntymissysteemiä.
Paitsi jos meikäläinen lyhentäisi myöskin varsa-aikaa, silloinhan kantoaikaakin olisi 'sallittua' lyhentää? Tosin onko koko VHKR-systeemissä sitten mitään mieltä, kun minä vain muuttelen sitä? Sitä paitsi, itse arvostan todella paljon ihmisiä jotka jaksavat antaa virtuaalihevostensa elää varsa-aikansa rauhassa, joten tietenkin myös itse teen näin... eli tämäkään systeemi ei toimi. Ellen sitten komenna itseäni hyväksymään pieniä muutoksia.
Äh, meni vaikeaksi. Taidanpa vain tyytyä hakkaamaan päätä seinään. Se on sentäs helppoa.

kasvatus
| Mitä mieltä? |
tiistai, 9. joulukuuta 2008
Hall of Fame
Tänään iski koulussa idea, kuin lamppu olisi sytytetty hämärän kalloni sisään. Nimittäin, tässähän voisi kohta jo väkäistä Hall of Fame- sivun Nuuhkun/Nathifan/Allegreton hevosille.
Ei tuo nyt niin isolta kuulosta, monellahan tallilla on Hall of Fame, mutta... kun minä olen odottanut tätä niin pitkään, että hevoseni ryhtyisivät saamaan luokkavoittaja- ja BIS-sijoja näyttelyistä. Ja nyt se on mahdollista. Itken onnesta, hevoset pärjäävät piirtämilläni kuvilla. Ryhmähali!
Ihan esimerkkinä, Amirah al Ibtihaj nappasi sekä EO-sertin (LKV) että KTK-sertin (BIS1) Nuuhkun näyttelyistä. Tuntui oikein liikuttavalta muistaa, kuinka itse kaksi vuotta sitten epätoivoisesti tähtäilin edes HY:seen... hyvänä esimerkkinä senaikaisista kuvistani antaa Améthyste's Honey Go Go. Ja siitä se sitten lähti.
Tsemppiä kaikille aloitteleville PKK:ssa pyörijöille, joilla piirustusharrastuskin on ehkä vielä hiukan alkuvaiheessa. Nopeasti sitä kehittyy, varsinkin kun on hyviä tavoitteita! :D Ei kukaan voi olla seppä syntyessään.
Ja ihan loppusivalluksena, ajattelin vaihtaa Nuuhkun ulkoasun (Kuulenko "Voi ei, taas!"- huutoja sieltä takarivistä?) hiukan leveämpään malliin, niin hevosille mahtuisi enemmän kuvia ilman mitään mittavaa järjestelysessiota.

Nuuhkun Talli,
piirtäminen,
PKK
| Mitä mieltä? |
lauantai, 6. joulukuuta 2008
Yhä vain tuomarijupinaa
Kuten tuomarikollegani Winky osuvasti tokaisikin, missä myydään aktiivisia tuomareita?
Joko tuomarointikyselyihin ei vastata lainkaan, tai sitten tuloksia ei ikinä kuulu. Itse tekisi mieli järjestää Nathifassa näyttelyt itämaisille alkuperäisroduille (arabit, teket, hokkaidot jne.) mutta en viitsi kun ei löytyisi kuitenkaan tuomareita, ja tahtoisin pistää omiakin polleja mukaan -en voi siis itse tuomaroida kaikkea.
PKKn näyttelykalenterin ylläpitäjänä voin myöskin todeta ja tiedoittaa, että näyttelyitä järjestetään aina vain harvemmin ja harvemmin. Nimettömänä pysyvän järjestäjän oma mielipide oli se, että se korkein kynnys on, yllätys yllätys, aktiivisten tuomareiden puute. Ei niitä näyttelyitä ilman tuomareita pyöritetä, ja niitä ei ole.
Tuomarikollegat, katsokaa itseänne peiliin ja ottakaa niskasta kiinni!
(ja meikähän tuomaroi kyllä mieluusti, tuo PKKn sivuilla oleva osoite on virheellinen: älkää lähettäkö osoitteeseen siriusfani@netti.fi, vaan latu93@hotmail.com)

perjantai, 5. joulukuuta 2008
Ovatko laukat menettäneet suosionsa vai...
...miksei Nuuhkun laukkoihin löydy osallistujia? Kyseessä on nelosryhmälle eli ahaltekeille, berbereille, turkmeeneille ja terskeille tarkoitetusta lähdöstä, ja uskoisi että edes tekkejä ja terskejä näihin löytyisi... mutta ei löydy?
Kisat ovat 12.12, nyt kipin kapin osallistumaan!

tiistai, 2. joulukuuta 2008
Ahaltekeissä on voimaa
Voi herranjumalamunjee mikä yllätys odotti kun pläräsin kisakutsukansion läpi -kisaavat tekkimme napsivat kahta ensimmäistä sijaa!
Ensimmäisenä mainittakoon yksityisessä omistuksessani oleva, upea at-o Belyj Feniks jonka voittomäärät ovat kohonneet jo yli 500 000 v€. Vielä jos muutamissa lähdöissä kävisisi, niin Nikelle voisikin koittaa sopiva aika siirtyä pois radoilta, se on seitsemän ikäinen ja kahdeksan vuoden kohdalla ahaltekit yleensä vedetään pois radoilta.
Tämän jälkeen Belyj Feniksiä ruvetaan pyörittelemään näyttelyissä, ja se tulee avoimeksi myös ulkopuolisille tammoille... tähän mennessä molemmat Belyj Feniksin siittämät jälkeläiset ovat creme-geenisiä, toinen perlino ja toinen cremello.
Nikelle yritän etsiä myöskin uutta lajia, mutta en takaa onnistuuko -"Nikke" on niin täysin juoksija, että sitä saa miettiä että missä lajissa sitä edes uskaltaa kokeilla. ;)
Toinen tähtemme on -yllätys yllätys- Belyj Feniksin jälkeläinen, tamma Serebro Sara. Harjoituksissa Sara aina väsytti itsensä heti alussa, mutta katsokaapas tyttösen kisakalenteria...
Kaikki lähdöt joihin osallistui, niin on myöskin sijoittunut! Minusta on ihan hyvä tulos maiden-tason juoksijalle tuo 51 000 v€, varsinkin kun kyseessä on hankalempi tamma.
Tätä menoa Serebro Sara ansaitsee vielä joskus enemmän kuin isänsä...

laukkakisat,
rodut,
virtuaalihevoset
| Mitä mieltä? |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)